Pulpetit vai ei?

Tervetuloa! Foorumit Opetusvälineet Pulpetit vai ei?

Esillä 15 viestiä, 1 - 15 (kaikkiaan 17)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • #101

    Edellisenä lukuvuonna luokassani oli pulpetit. Vuoden mittaan aloin kuitenkin tympääntyä niihin: kirjoitettavaa oli harvoin, pulpetit veivät tilaa niin ettei mahduttu tekemään mitään musaliikuntaa, kitaroiden soitto paikoillaan oli hankalaa.

    Keväällä sitten pyysin vaksia viemään pulpetit kesän aikana varastoon. Tänä syksynä sitten aloitimme pelkillä tuoleilla hevosenkengän muodossa ja olen ollut tosi tyytyväinen. Oppilaihin saa paremman kontaktin, kun voi vapaasti kävellä luokse. Keskelle jää suuri tila liikkumiseen. Soitinten haku ja soittaminen on helpompaa.

    Mites sulla?

    #157
    Johanna
    Jäsen

    Syksyllä kannettiin vain tuolit musaluokkaan ja sijoitin ne puoliympyrän muotoon. Pitkään olenkin siitä haaveillut, koska tympääntynyt aiemmin pulpetteihin ja pöytiin. Nyt se oli helppo toteuttaa, kun kaikki tavarat oli kannettu luokasta pienen, välttämättömän rempan vuoksi ja mun vastuulla sitten niiden uudelleen järjestäminen. Eipähän ole ainakaan vielä kukaan toinen musaa opettava älähtänyt. Haaveena saada sellaiset tuolit, joissa nostettava kirjoitusalusta. Toiveena on nyt myös tietokone, dataprojektori ja dokumenttikamera. Kauhean tinkaamisen ja anelun takana on ollut. Toivottavasti toiveeni on kuitenkin kuultu huolimatta asenteesta: ”Eihän musaluokassa sellaisia tarvi.” Onneksi rehtori on erittäin tietotekniikkamyönteinen. Aivan saman olen laittanut merkille kuin Pietukin eli oppilaihin saa huomattavasti paremmin kontaktin (ja kaikkien tekemisiä, soittamisia yms. pystyy seuraamaan paljon paremmin), liikkuminen helpompaa jne. Kannustan kokeilemaan! 🙂

    #161

    Dokkarikamera! Me saatiin kans semmoset ja on kyllä loistava vermes. Kalvohärpäkkeiden sijaan kun voi näyttää suoraan kirjan sivulta juttuja, niin ihan eri meininki plus aikasäästö tietysti kans. Satunnaiset kynätehtävät luistaa kans, kun ope voi tehdä samaan tahtiin itte vihkoon dokkarikameralle.

    #164
    late_81
    Jäsen

    Olen kokeillut elämää sekä pulpettejen kanssa että ilman. Tällä hetkellä minulla on luokassa pulpetit. Esim. kellopelejen soittaminen on aika hankalaa lattilla tai sylissä. Jos oppilaan pitää soittaa jotakin ja samalla katsoa kirjasta, niin pulpetti on ihan ok nuottiteline. Puoliympyrä on tosiaan älyttömän hyvä musaliikuntajutuissa ja improharjoituksissa. Mutta kitaran soiton harjoitteluun se on minusta vähän haastava asetelma, koska oppilaat istuvat vierekkäin. Ainakaan minun luokassa ei saa niin isoa puoliympyrää, että siinä mahtuisi soittamaan, ilman että kitaran kaula on viereisen soittajan naamassa. Ennen remonttia täällä oli musanluokassa Johannan mainitsemat tuolit joissa oli sivuun nostettavat pöydät. Minun kokemukseni niistä on aika negatiivinen: Esimerkiksi kitaran soiton opettaminen niissä oli todella hankalaa. Pöydän tuki ottaa vastaan kitaran runkoon, eikä tuolissa oikeastaan pysty soittamaan. Tietty jos on sellaisia malleja, että pöydän saa sillä tavalla sivuun, että tuolin reunoille ei jää esteitä, voisi tämä olla hyvä ratkaisu. Meillä on luokassa dokkarikamera, smartboard ja tuliterä iMac, jotenka tietotekniikka puolella ei ole valittamista 🙂 Esimerkiksi biisien tekeminen Garage Bandillä onnistuu porukalla smartboardin ansiosta mainiosti. Jos kunnalla riittää rahaa, niin ehdottomasti vaatikaa smartboard luokkaan!

    #186
    jippu1
    Jäsen

    Mulla on tuolit ja teräksiset tukevat telineet jokaiselle oppilaalle. Toimii hyvin ja luokkaan tuli ruhtinaallisesti tilaa. Oppilaat kommentoivat että kiva kun näyttää ihan musiikiluokalle…

    #189

    Jippu,

    telineet niinku nuottitelineet?

    #191
    jippu1
    Jäsen

    Teräksiset nuottitelineet, sellaista tanakkaa mallia teräslevyllä. Suht edullinen investointi ja ratkaisu nopeuttaa esim. luokkatilan muuntelua poikkeustilanteissa. Telineet sivuun ja lattia on vapaa.

    #210
    laululintu
    Jäsen

    Olen myös palannut pulpetteihin tauon jälkeen. Suorat pulpettirivit aiheuttaa oppilaissa välittömän kunnioitusreaktion, eivät ala heti pulputtamaan vaan nousevat tervehtimään tunnin aluksi. Ja niistä tulee myös järjestyksen tuntua kun on 26 oppilaan ryhmiä, jolloin luokassa on joka tapauksessa ahdasta. Samoin kirjoille ja kellopeleille ja vihkoille on paikka, missä työskennellä. Mutta kun pulpeteista oli kerran luovuttu, oli ne hankala hankkia takaisin. Lopulta yksi kyläkoulu lopetettiin ja meille tuotiin pulpetit sieltä.

    #212
    juuso.kojo
    Jäsen

    Alakoululla opetan, suurimmat ryhmät liki 30 oppilasta. Ja ehdottomasti ilman pulpetteja. Tällöin soittimet saa olla aina esillä soittovalmiina luokassa. Meidän luokassa soittimet kiertää ringissä luokkaa, pulpetit siinä keskellä ympyrässä. Biisi lähtee käyntiin minuutin päästä tunnin alusta. Jos lauletaan yhdessä, ollaan joko ringissä (kitarasäestys), tai sitten pulpetit pyöräytetään puolessa minuutissa nokka kohti pianoa, jolloin nään kaikkien naamat, ettei mene jutteluksi… Kellopelit ynnä muut on mulla telineillä/pöydillä niin, ettei niitä tarvitse liikutella, vaan pääsee suoraan soittamiseen kiinni.

    #213
    Sanna
    Jäsen

    Saimme remontin yhteydessä uuden musiikkiluokan. Sain vastata varustelusta ja otin tilaan pelkät tuolit sekä tukevat nuottitelineet. Pöydällä pidettäviä soittimia varten tilattiin muutama kapea sivupöytä, jotka voi tarpeen mukaan pinota sivuun tai ottaa käyttöön. Toimii!!

    #216
    leesauna
    Jäsen

    Mulla ei myöskään ole pulpetteja luokassa, vaikka ruhtinaallisesti tilaa olisikin, syystä että kirjoitushommat ovat niin minimissä kuin mahdollista. Oon jakanut luokan tavallaan kahtia, toisessa osassa ovat tuolit puoliympyrässä ja toisella puolella on soittotila. Kitaraa ja bassotouhuja opetellaan siinä puoliympyrässä. Soitan enemmän kitaraa kuin pianoa esim. kun lauletaan niin siinä saa mukavasti kontaktin oppilaisiin kun istuskellaan kaikki siten että nähdään toisemme.
    Lisäksi oon kinunnut ja itkenyt itselleni Mäkin ja videotykin joten homma pelaa paremmin tällä hetkellä kuin voisi toivoa, soittotouhuista aina äänitysmeininkeihin. 🙂 Ksylofonit ja muut ovat omilla paikoillaan pulpeteilla soittotilassa. Mulla on siinä mielessä hyvä tilanne että musiikkiluokka on koulun suurin luokkatila, jee.
    Käyn myös toisella yläkoululla opettamassa ja siellä musiikkiluokka = historian luokka eli soittimet luokan takaosassa ja pulpettiarmeija edessä. Siellä siirrellään sitten tunti toisensa jälkeen pulpetteja edestakaisin….

    #217
    kaisub
    Jäsen

    Mulla oli luokassa tuolit, joissa istuinnojat ja kirjoitusläppä. Ne oli toki kätevät siirtää ja hyvät istua, mutta eivät sopineet musaluokkakäyttöön. Niinkuin jo todettiinkin, kitaransoitto oli hankalaa, eikä pöytälevylle tahtonut mahtua edes se musiikinkirja. Lisäksi pöytälevyt hajoilivat nopeaa tahtia, kun oppilaat jostain kumman syystä röhnöttivät niiden päällä. Itse olen sitä mieltä, että pienessä ryhmässä paras vaihtoehto on pelkät tuolit, mutta suuri ryhmä (varsinkin alakoulussa) ahtaassa luokassa tarvitsee pulpetit.

    #218
    juuso.kojo
    Jäsen

    Nyt mie kaisub vähän provosoin, mutta mihin sinä alakoulussa niitä pulpetteja käytät? Tietysti, jos on soittimet ihan minimissä, niin laulukirjahan siinä pulpetilla parhaiten pysyy, mut kyl mun kokemuksella voi hiukka vajaan kolmenkymmenenkin oppilaan kanssa soitella ihan ilman pulpetteja. Toki vaatii, kuten jo sanoin soittimia, joita soittaa.

    #219
    laululintu
    Jäsen

    Rumpuja on 26 oppilaan kanssa helpompi soittaa pulpettiin kuin ilmaan.

    #226
    teippi
    Jäsen

    Mulla on tuolit hevosenkenkämuodostelmassa ja niissä nostettava (ja irroitettava) kirjoitusalusta. Keskellä tilaa tehä pienimuotosia musaliikkajuttuja. Luokan koko ei ole erityisen suuri.

    Bodypercussiollahan voi treenata rummut, joten pulpetteja ei mielestäni tarvitse.

    Ainoa haastavampi puoli tuolien ryhmittelyssä on oppilaiden työrauhan ylläpito. Oppilaat näkevät koko ajan kaikki, joten ”ilveilyä”, tms. tulee helpommin. Yhtenä vuonna jouduin palaamaan takaisin vanhaan järjestykseen, kun yhden ryhmän opetus ei onnistunut tässä ryhmityksessä työrauhaongelmien takia. Yläluokkalaisten ja ihan pienten kanssa on mennyt hyvin. Vaikein porukka mulla on ollu 5-6 -luokkalaiset.

Esillä 15 viestiä, 1 - 15 (kaikkiaan 17)
  • Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.

Comments are closed, but trackbacks and pingbacks are open.